Kasvatus

Kasvatuksella voidaan tarkoittaa kaikkia toimia ja tekijöitä, joilla pyritään vaikuttamaan ja jotka vaikuttavat kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässä. Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määrittyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, moraalikäsitysten ja ihmiskäsityksen pohjalta. Tietoista kasvatus on silloin, kun kasvattajalla on jokin tavoite, johon hän pyrkii. Kasvatus on sosialisointiprosessi, jossa yksilö kasvaa yhteisön (esimerkiksi perhe, hoitoryhmä, koulu) jäseneksi, mutta myös samalla yhteiskunnan jäseneksi oikeuksineen, vastuineen ja velvollisuuksineen. Kasvatus on vuorovaikutuksellista toimintaa, jossa kasvattaja ja kasvatettava vaikuttavat toisiinsa. Aikuisen tulee tiedostaa kasvatuksen päämäärät ja tukea tavoitteiden suuntaisesti lapsen kasvua itsenäisenä ihmisenä.

Kasvattaja

Kasvattaja on perinteisesti määritelty pienen lapsen hyvinvoinnista huolehtivaksi henkilöksi. Lapsen vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan. Oikeutus lapsen kasvattamiseen mielletään aseman perusteella tai tehtäviin liittyväksi (päiväkodin hoitajat, opettajat koulussa). Konkreettisen henkilön lisäksi kasvattajaksi voidaan mieltää myös jokin taho (harrastus, kaverisuhteet), jolloin ei ajatella niinkään yksittäistä henkilöä. Kasvatukseen vaikuttaa myös se ympäristö ja ne olot, joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu, kuten kodin maantieteellinen sijainti, asuinympäristö ja olosuhteet, yhteiskunnan taloudellinen tilanne, perheen vuorovaikutustaidot ja yksilön oma fyysis-psyykkinen tila. Vaikuttavia asioita on myös esimerkiksi tiedotusvälineet, kuten radio, lehdistö, televisio ja mainonta. Kasvatuksen toteuttaja voi olla formaalinen (virallinen) tai informaalinen (epävirallinen). Formaalisella tarkoitetaan tavallisimmin sitä yhteiskunnan järjestelmää, joka toteuttaa kasvatus- ja opetustehtävää. Tämä virallinen kasvatus ulottaa päiväkodista yliopistoon saakka. Informaalisella kasvatuksella tarkoitetaan lähinnä koulujärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaa kasvatusta. Tähän ei useinkaan liity virallisesti määriteltyjä kirjattuja opetussuunnitelmia tai -tavoitteita. Toteuttajina ovat tavallisimmin erilaiset sosiaaliset järjestelmät ja ryhmät. Kasvatettavan kannalta tärkeää on, toimiiko hän kasvattajan tavoin. Välttämättömiä ominaisuuksia on kasvatustahdon lisäksi kasvatustieto ja kasvatustaito. Kasvatukseen kuuluu myös kasvatussuhde. Kasvatussuhde syntyy vähitellen ja vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Hyvään kasvatukseen kuuluu molemminpuolinen luottamus ja toisen kunnioittaminen. Tahto, tieto ja taito eivät yksinään riitä vaan kasvattajan asema on hankittava ja ansaittava jokaisen kasvatettavan kanssa erikseen.

Kasvatustietoisuus

Kasvatustietoisuutta on totuttu pitämään ammattikasvattajan tunnusmerkkinä. Kasvattajan toimiminen perustuu tällöin tietoisiin kasvatustekoihin. Tiedostomaton kasvatus taas perustuu kasvattajan omaan arkitietoon. Jokaisella kasvattajalla on sisäistettynä omasta lapsuudestansa omien vanhempiensa ja muiden kasvattajien antama malli kasvattajana toimimisesta. Ilman tietoista kasvatuksellisten arvojen ja mallien tarkastelua jokainen kasvattaja toistaa näitä lapsuudesta sisäistettyjä kasvatustekoja. Opiskelijalle omien "perittyjen" kasvatuskäytäntöjen arviointi ja analysointi voi olla haastava mutta välttämätön ja antoisa prosessi. Kasvatustietoisuus tulee esiin esimerkiksi kasvattajan kasvatusteoissa ja kasvatustoiminnassa sekä puheissa. 

 

Erilaisia kasvatustyylejä

Kasvatuksessa ja lasten ja nuorten kanssa toimimisessa on erilaisia tyylejä. Näistä käytetään erilaisia nimityksiä, kuten autoriaatinen, aikuisjohtoinen kasvatus, antaa mennä-tyyli, vapaa kasvatus, lapsijohtoinen kasvatus ja ohjaava kasvatus.

Kukin kasvatustyyli ilmentää erilaista näkemystä lapsista ja nuorista sekä heidän kyvystään ajatella, toimia ja oppia. Tuskin kukaan kasvattaja edustaa puhtaasti vain yhtä kasvatustyyliä vaan käytännössä jokainen toteuttaa useaa kasvatustyyliä, samanaikaisestikin.

Autoritaarinen, aikuisjohtoinen kasvatus

Aikuinen kokee, että hänellä on ikänsä, elämänkokemuksensa ja asemansa perusteella oikeus määrätä ja päättää siitä, mikä on lapselle hyväksi. Aikuisella on houkutus käyttää valtaansa, johon pieni lapsi alistuu aikuisen suuremman koon, voiman ja kokemuksen edessä. Aikuinen uskoo myös tietävänsä, mitä lapsen tulee tehdä kussakin tilanteessa, ja aikuinen usein näyttää, miten asia tulee tehdä. Lapsen odotetaan sopeutuvan, tottelevan, täyttävän velvollisuutensa ja olemaan kuuliainen. Aikuinen tekee päätöksiä lapsen puolesta. Monesti tähän kasvatustyyliin liittyy "nalkuttaminen", lapsen kielteinen arvosteleminen ja moittiminen tai syyttäminen joko suoraan tai peitellysti. Aikuinen ei aina itsekkään ole tietoinen tästä tavasta.

Antaa mennä-tyyli

Antaa mennä-tyylistä käytetään joskus nimeä vapaa kasvatus. Antaa mennä-tyylissä aikuinen luopuu kasvatusvastuustaan ja jättää lapsen satunnaisten tekijöiden ohjattavaksi. Vanhemmat pidättäytyvät tietoisesti ohjaamasta lasta. Kasvatus toimii täysin lapsen ehdoilla. Lapsi ei välttämättä opi hallitsemaan itseään tai tunteitaan. Lapsi saattaa tuntea itsensä turvattomaksi. Lapsi kaipaa ja etsii säännöllisyyttä ja rajoja toiminnalle. Tämä rajojen etsiminen saattaa olla lapselle ja ympäristölle tuhoisaa.

Lapsijohtoinen kasvatus 

Lapsijohtoisessa kasvatuksesta voidaan puhua silloin, jos lapsi hallitsee kasvattajiaan omien mielihalujensa mukaan. Vanhemmat toteuttavat hyvää tarkoittaen lapsen kaikki toiveet, eikä lapselle pääse kehittymään normaalia elämässä tarvittavaa turhautumisen sietokykyä. Pienetkin vastoinkäymiset ja pettymykset aiheuttavat tällöin lapsessa ahdistusta ja masennusta, joka voi ilmetä hyvin vahvoina käyttäytymisongelmina ja raivopurkauksina. Kasvatus saattaa myös ilmetä ehdollisena toimintana jolloin käydään kauppaa erilaisista asioista, tekemisistä seuraa korvauksia tai vastapalveluja.

Ohjaava kasvatus

Ohjaavassa kasvatuksessa aikuinen kuuntelee ja ymmärtää lasta, pyrkii motivoimaan lapsen toimimaan toivotulla ja hyväksytyllä tavalla. Vanhemmat antavat ohjaavassa kasvatuksessa lapselle tämän taitojen ja voimien mukaisesti vastuuta. Lapsi saa ratkaista itseään koskevia asioita ja tehdä valintoja. Aikuinen antaa lapselle rajat ja selvittää, miksi jokin asia on kiellettyä tai vaarallista. Kiellot perustellaan, ja aikuinen osoittaa oikeita menettelytapoja ei-toivottujen tilalle. Tälläisen kasvatuksen tavoitteena on lapsen turvallinen itsenäistyminen. Varsin todennäköisesti lapsesta kehittyy myös yhteistyö- ja arvostelukykyinen, toiset huomioonottava, työstään ja harrastuksistaan innostunut ihminen.

Lapsikeskeisyys

Lapsikeskeinen kasvatusajattelu pohjaa lapsen yksilöllisyyden kunnioittamiseen ja yksilöiden välisen tasa-arvon ihanteeseen. Lapsikeskeisyyttä painottava kasvattaja haluaa olla lapsen kehityksen tukija ja monipuolisen toiminnan turvaaja. Hän kunnioittaa lapsen omia valintoja. Hän ei kuitenkaan jättäydy syrjään ja oleta, että lapsi tietää ja osaa kaiken ja että tämä ei tarvitse aikuista muuhun kuin turvaamaan perustarpeensa. Kasvattaja havainnoi lasta yksilönä ja ryhmässä, hän pitää lasta vuorovaikutuksessa tasa-arvoisena kuitenkin luopumatta aikuisen vastuustaan. Kasvattaja turvaa lapsille mahdollisuuden vuorovaikutukseen myös toisten lasten kanssa. Käytännössä lapsikeskeinen toiminta on vaikeaa, koska näkökulmamme on ollut aikuiskeskeinen.

Aaltonen M., Ojanen T., Sivén T., Vihunen R., Vilén M. Lapsen aika. 2000. Ws Boowell. Juva.