Lähihoitajan historia
Lähihoitajan ammattinimeke on ollut olemassa 1990-luvun alusta saakka. Sosiaali- ja terveysalalla tarkoitetaan terveydenhuollon sekä sosiaalihuollon- ja työn yhteistä aluetta, jolla lähihoitaja toimii. Lähihoitaja tutkinto on ollut tärkeä vaihe alojen kehityksessä.
Ihmisiä on hoidettu keskiajalle saakka heidän omissa kodeissaan. Auttaminen, "vaivaisten holhous", on perustunut kristinuskon luontaisen armeliaisuuden varaan. Jos vanha tai vammainen oli vailla perhettä tai sukua, hänen osakseen tuli kerjuu, kiertolaisuus tai huutolaisuus. Tämä tarkoitti, että kunnan viranomaiset tarjosivat lapsia, vanhuksia ja vaivaita ihmisiä ihmisiä taloihin elätiksi mahdollisimman pientä ylläpitokorvausta vastaan. Tarpeeksi iso ja vahva lapsi tai hyväkuntoinen naispuolinen vanhus pääsivät parhaiten taloihin, koska he voivat tehdä kotitöitä.
Helsinkiin perustettiin Diakonissalaitos 1867. Samalla aloitettiin keskieurooppalaisen mallin mukainen diakonissakoulutus. Hoitajat saivat melko laajaa lääketieteellistä koulutusta anatomiassa, fysiologiassa, ensiavussa, dieettiopissa ja tarttuvien tautien hoidossa. Opetukseen kuului myös käytännön harjoituksia. 1929 tuli voimaan laki koskien sairaanhoitajakoulutusta. Diakonissat saivat toimia sairaanhoitajina diakonissalaitoksen sairaaloissa ja lääkintähallituksen luvalla kiertävinä sairaanhoitajina, hoitajina leprasairaaloissa sekä kaatumatautisten ja vajaamielisten hoitolaitoksissa.
Järjestettiin myös lisäkoulutusta jossa hoitaja pystyi erikoistumaan esimerkiksi terveyssisareksi.
1944 tuli voimaan laki terveyssisarista. 1930-luvulla koulutettiin ensimmäisä kodinhoitajia ja 1950-luvulla alkoi vanhusten kotipalvelu. Vuoden 1972 kansanterveyslaki ja vuoden 1984 sosiaalihuoltolaki on edellyttänyt väestön terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisen. 1987 aloitetiin ylioppilas- ja peruskoulutuspohjaiset perushoitajakoulutukset lähes kaikissa sairaanhoito-oppilaitoksissa. Ensimmäiset perushoitajat valmistuivat 1986.
1993 sosiaali- ja terveysalojen peruskoulutus yhdistettiin ja aloitettiin lähihoitajatutkintoon johtava lähihoitajakoulutus. Lähihoitajatutkinto korvasi esimerkiksi hammashoitajan, jalkojenhoitajan, kehitysvammaistenhoitajan, kodinhoitajan, kuntohoitajan, lastenhoitajan, lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan, mielenterveyshoitajan, perushoitajan ja päivähoitajan. Nimikkeet ja aikaisemmat työn kohteet voidaan tänä päivänä tunnistaa lähihoitajatutkinnon osaamisaloissa. Lähihoitajan työ on muuttunut ja tulee muuttumaan, joten valmius uuden oppimiseen ja uudenlaiseen ajatteluun on tärkeää.
Suvikas A., Laurell L., Eskola P. Elämän kulku. 2015. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu.
Ihmisiä on hoidettu keskiajalle saakka heidän omissa kodeissaan. Auttaminen, "vaivaisten holhous", on perustunut kristinuskon luontaisen armeliaisuuden varaan. Jos vanha tai vammainen oli vailla perhettä tai sukua, hänen osakseen tuli kerjuu, kiertolaisuus tai huutolaisuus. Tämä tarkoitti, että kunnan viranomaiset tarjosivat lapsia, vanhuksia ja vaivaita ihmisiä ihmisiä taloihin elätiksi mahdollisimman pientä ylläpitokorvausta vastaan. Tarpeeksi iso ja vahva lapsi tai hyväkuntoinen naispuolinen vanhus pääsivät parhaiten taloihin, koska he voivat tehdä kotitöitä.
1600-luvulla ja 1700-luvun lopulla köyhäinhoito säädettiin seurakunnille pakolliseksi. 1700- ja 1800-luvun vaihteessa lääninsairaalat aloittivat toimintansa. Sairaanhoitajan tuli olla keski-ikäinen, terve, kestävä, hiljainen, kunnollinen ja siivo nainen. 1850-luvulla syntyi ensimmäiset valtion sairaalat. Ennen hoitajakoulutusta hoitajan työ perustui vaistoon, intuitioon ja kokemukseen.
Helsinkiin perustettiin Diakonissalaitos 1867. Samalla aloitettiin keskieurooppalaisen mallin mukainen diakonissakoulutus. Hoitajat saivat melko laajaa lääketieteellistä koulutusta anatomiassa, fysiologiassa, ensiavussa, dieettiopissa ja tarttuvien tautien hoidossa. Opetukseen kuului myös käytännön harjoituksia. 1929 tuli voimaan laki koskien sairaanhoitajakoulutusta. Diakonissat saivat toimia sairaanhoitajina diakonissalaitoksen sairaaloissa ja lääkintähallituksen luvalla kiertävinä sairaanhoitajina, hoitajina leprasairaaloissa sekä kaatumatautisten ja vajaamielisten hoitolaitoksissa.
Järjestettiin myös lisäkoulutusta jossa hoitaja pystyi erikoistumaan esimerkiksi terveyssisareksi.
1944 tuli voimaan laki terveyssisarista. 1930-luvulla koulutettiin ensimmäisä kodinhoitajia ja 1950-luvulla alkoi vanhusten kotipalvelu. Vuoden 1972 kansanterveyslaki ja vuoden 1984 sosiaalihuoltolaki on edellyttänyt väestön terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisen. 1987 aloitetiin ylioppilas- ja peruskoulutuspohjaiset perushoitajakoulutukset lähes kaikissa sairaanhoito-oppilaitoksissa. Ensimmäiset perushoitajat valmistuivat 1986.
1993 sosiaali- ja terveysalojen peruskoulutus yhdistettiin ja aloitettiin lähihoitajatutkintoon johtava lähihoitajakoulutus. Lähihoitajatutkinto korvasi esimerkiksi hammashoitajan, jalkojenhoitajan, kehitysvammaistenhoitajan, kodinhoitajan, kuntohoitajan, lastenhoitajan, lääkintävahtimestari-sairaankuljettajan, mielenterveyshoitajan, perushoitajan ja päivähoitajan. Nimikkeet ja aikaisemmat työn kohteet voidaan tänä päivänä tunnistaa lähihoitajatutkinnon osaamisaloissa. Lähihoitajan työ on muuttunut ja tulee muuttumaan, joten valmius uuden oppimiseen ja uudenlaiseen ajatteluun on tärkeää.
Suvikas A., Laurell L., Eskola P. Elämän kulku. 2015. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu.
Kommentit
Lähetä kommentti