Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Kouluikä

Kuva
Koululaiset on 6-16-vuotiaita. Tässä vaiheessa lapsi kasvaa, kognitiivisia ja sosiaalisia muutoksia tapahtuu paljon. Lapsi on utelias ja kokeilunhaluinen, innokas oppimaan ja ahkeroimaan. Ajattelun ja kielen kehitys Lapsen ajattelussa tapahtuu muutos noin 6-7-vuotiaana. Lapsen päättely ei enää ohjaudu välittömistä havainnoista kuten aikaisemmin. Lapsi alkaa ajatella sisäisten representaatioiden (eli mielen sisältö, joka edustaa mielen ulkopuolista todellisuutta) varassa ja yhdistelee niitä monin tavoin. Lapsi alkaa hallita sellaisia operaatioita kuten lisääminen ja vähentäminen ja lapsi tajuaa, että ne ovat käänteisiä ja kumoavat toisensa. Lapsi tajuaa, että esineitä voidaan luokitella yhteen tai järjestää sarjaksi jonkin ominaisuuden mukaan. Vasta noin 6-vuotias osaa järjestää sarjan esineistä, joita on useampia kuin kolme tai neljä ja säilyttää johdonmukaisen järjestelyperusteen. Monia kouluikäisiä lapsia kiinnostaa keräilyharrastukset. Keräilyharrastuksessaan lapsi harjoittaa lu